Simolantie 3, 53600 Lappeenranta
•
Puusepänliike, puuseppä
•
Suljettu

Erikoispuusepän verstas Jonacap Oy on toiminut jo vuodesta 1993. Eli meiltä löytyy rautaista ammattitaitoa vaativiin kohteisiin jo melkein 30 vuotta. Toimialueemme on koko Suomi ja teemme kaikkea mitä puusta voi tehdä ja vain mielikuvitus on meillä rajana eikä aina sekään. Asiakkaitamme ovat vuosien saatossa olleet baarit, ravintolat, kahvilat ja toimistot, joihin olemme luoneet yksilölliset sisustukset kalusteineen. Olemme tehneet uudisrakennusten keittiöitä, koulujen kalusteita sekä entisöineet pari sisävesilaivaa, vain muutamia mainitaksemme. Valmistamme myös erilaisia huonekaluja, kuljetuslaatikoita soittolaitteille, koriste-esineitä, naulakkoja, leikkuulautoja jne. Teemme myös vanhojen puupintojen ja esineiden entisöintiä pintakäsittelyineen. Perinteitä kunnioittaen teemme myös vaativaa ootrausta. Puun muotoilu ja työstäminen on intohimomme. Kahdeksan taitavaa ammattilaista palvelevat asiakkaitamme suurella kunnianhimolla. Olemme kasvava yritys ja sijaitsemme Lappeenrannassa. Odotamme yhteydenottoasi kun kyseessä on puu ja sen vaativa sekä taiturimainen käsittely.
Yritys
Jonacap Oy
Päätoimiala
Puusepänliike, puuseppä
Osoite
Simolantie 3, 53600 Lappeenranta
Y-tunnus
0940047-3
Puhelin
041 312 0256
Sähköposti
Nettisivut
www.jonacap.fi
Onko tämä sinun yrityksesi?
Muokkaa yrityksesi tietoja Fonecta Connect -palvelussa.
Kirjaudu Fonecta Connectiin
Maanantai
07:00 - 15:30
Tiistai
07:00 - 15:30
Keskiviikko
07:00 - 15:30
Torstai
07:00 - 15:30
Perjantai
07:00 - 15:30
Lauantai
Suljettu
Sunnuntai
Suljettu